Turku nopeuttaa tutkimuksen kaupallistamista uudella teknologiayritysten ja startupien keskittymällä
Julkaistu: 09.04.2026
Axeliassa syksyllä 2026 avautuvan innovaatiokeskittymän tavoitteena on vahvistaa Suomen kykyä muuttaa huippututkimus kansainväliseksi liiketoiminnaksi.
Turun yliopiston kampusalueelle Piispankadulle syntyy syväteknologian yritysten, Turku Startup Hubin, Novia-ammattikorkeakoulun ja Business Turun yrityspalveluiden yhteinen keskus.
– Olemme Suomessa vahvoja tutkimuksessa ja kehittämisessä, mutta kaupallistamisessa on parannettavaa. Siihen Axeliaan rakentuva toiminta vastaa. Axelia luo myös pohjan kansainvälisesti tunnistetulle keskittymälle, joka tukee vihreän siirtymän, terveysteknologian ja muiden korkean teknologian kasvuyritysten yhteistyötä ja vahvistaa Turun seudun pito- ja elinvoimaa, kertoo Business Turun liiketoimintajohtaja Linda Fröberg-Niemi.
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n omistaman Axelian tiloihin arvioidaan solmittavan vuokrasopimukset noin 20 erikokoisen yrityksen kanssa. Tiloista on kiinnostunut jo yli kymmenen yritystä, joista osa on kansainvälisiä pörssiyhtiöitä. Rakennuksesta löytyy yrityksille laboratorio-, toimisto- ja kojehallitiloja sekä startupien yhteisötila.
– Kun startup-yritys toimii samassa rakennuksessa ammattikorkeakoulu Novian ja syväteknologiayritysten kanssa, sekä kävelymatkan päässä muista korkeakouluista, tiedonvaihto ja yhteistyö syntyvät luonnostaan arjen kohtaamisina ei vain projekteina, sanoo Turku Startup Hubin johtaja Jussi Pyysalo.