Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin Turussa
Julkaistu: 14.08.2026
Turun Tiedepuistoa kehittävän Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin perjantaina 14. elokuuta. Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen myötä Tiedepuisto laajenee Itäharjun alueelle, johon rakentuu uudenlainen työpaikkojen, asumisen ja palveluiden elinvoimainen keskittymä. Tiedepuiston kehitys on yksi Turun kaupungin merkittävimmistä strategisista investoinneista kaupungin kasvuun ja tulevaisuuteen.
Turun Tiedepuiston alue on yksi koko maan suurimmista korkean osaamisen keskittymistä ja eniten kasvaneista työpaikka-alueista. Tiedepuiston vision mukaisesti noin 90 hehtaarin laajentuvalle alueelle tavoitellaan vuoteen 2070 mennessä 18 000 uutta työpaikkaa ja 16 000 uutta asukasta. Alue on tärkeä osa Turun läpi kulkevaa kasvukäytävää, jonka varrelle merkittävä osa kaupungin kasvusta tulevina vuosina ja vuosikymmeninä tiivistyy.
Turun pormestari Piia Elon mukaan Tiedepuiston alueen mittava rakentaminen ja kehittäminen luovat uusia työpaikkoja sekä vahvistavat Turun seudun elinvoimaa ja kasvua. Myös alueen jo entisestään vahva osaamiskeskittymä voimistuu, kun ihmiset, osaaminen ja uudet ajatukset kohtaavat.
– Tiedepuiston visiota toteuttava Kupittaan kärjen kumppanuushanke on yksi Turun tärkeimmistä kaupunkikehityksen suurhankkeista. Hankkeen myötä Tiedepuistoon rakentuu viihtyisä ja kaikille avoin kaupunginosa, jossa on elämää ja kohtaamisia aamusta iltaan ja ympäri vuoden. Samalla alueen merkitys kasvaa entisestään, kun Kupittaa ja Itäharju kytkeytyvät tiiviimmin toisiinsa ja osaksi kaupungin keskustaa, Elo sanoo.
– Olemme ylpeitä saadessamme olla Kupittaan kärjessä edistämässä Turun Tiedepuiston tulevaisuutta ja kasvua. Tämä hanke antaa meille mahdollisuuden osoittaa osaamistamme laajasti, kun pääsimme tekemään sekä infra- että toimitilarakentamista ja tuomaan hankkeeseen kaupunkikehitysosaamistamme. Lisäksi tämä avaa meille myöhemmin uusia mahdollisuuksia alueella asunto- ja toimitilarakentamisen saralla, YIT:n toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaa sanoo.
Kupittaan kärjen kumppanuushanke on kaupungilta suuri taloudellinen panostus: noin 200 miljoonan euron investointi Turun kestävään tulevaisuuteen.
– Kestävä kaupunkikehittäminen tarkoittaa sitä, että vastaamme tämän päivän tarpeisiin ja rakennamme samalla huomista varten. Peruskivi muurataan päivässä, mutta kaupunkia rakennetaan sukupolvissa, Elo kiteyttää.
Kupittaan kärjen peruskiven muuraustilaisuudessa puhuivat pääministeri Petteri Orpo, Turun pormestari Piia Elo, YIT:n toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaa, arkkitehdit Eero Lundén ja Eero Renell, sekä työmaan edustaja Tommi Helminen YIT:ltä. Tilaisuuteen osallistui noin 100 kutsuvierasta. Peruskirjan luki allianssin projektipäällikkö Maria Jääskeläinen YIT:ltä. Perustuksiin talletettiin teräslieriössä peruskiven muurauspäivän sanomalehdet, Suomessa käytössä olevat eurokolikot, tilaisuuden ohjelma ja puheita sekä Kupittaan kärjen pääpiirustukset. Tilaisuuden juontajana toimi Peter Nyman.
Ainutlaatuinen kaupunkikehityksen suurhanke rakentaa uutta kaupunkia
Kupittaan kärjen alueelle syntyy uutta, keskustamaista kaupunkia, kun Itäharjun vanhat teollisuustontit muuttuvat asumisen, opiskelun ja työpaikkojen kortteleiksi. Asuntoja alueelle tavoitellaan noin 3 000 asukkaalle ja työpaikkoja noin 8 500. Kupittaan kärjen allianssi toteuttaa noin 17 hehtaarin kokonaisalueesta ensimmäisen vaiheen, johon kuuluu Taito-kampus sekä alueen infra, joukkoliikennekansi ja noin 660-paikkainen pysäköintilaitos. Allianssi on kokoluokaltaan poikkeuksellinen. Näin suurta allianssin kautta toteutettua kaupunkikehityshanketta ei ole aiemmin Suomessa tehty. Rakennustyöt ovat alkaneet vuoden 2026 alussa. Hanke valmistuu vuonna 2028. Kupittaan kärjen toinen vaihe etenee kaavan hyväksymisen jälkeen vuonna 2027.
Alueesta muodostuu Turulle yhä tärkeämpi liikenteen solmukohta. Helsinginkadun ja rautatien yli rakennettava joukkoliikennekansi on tärkeä osa koko kaupungin halkovaa joukkoliikennekäytävää yhdistäen kaupungin sisäisen liikkumisen valtakunnalliseen rautatieverkkoon ja pääväyliin.
Turun ammatti-instituutin noin 3 000 opiskelijan Taito-kampuksesta rakentuu yksi Kupittaan kärjen tärkeimmistä maamerkistä ja Suomen monialaisimmista ammatillisen koulutuksen kokonaisuuksista. Sijainti Tiedepuiston sydämessä mahdollistaa toimimisen osana koulutuksen ekosysteemiä yhdessä alueen korkeakoulujen kanssa.
Kupittaan kärjen kumppanuushanke tukee Turun tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä, mikä näkyy käytännön ratkaisuissa: resurssiviisaana rakentamisena, kaupunkiluonnon monimuotoisuutena ja kestävän liikkumisen helppoutena.
Kupittaan kärki toteutetaan kumppanuushankkeena, jonka osapuolina ovat Turun kaupunki, YIT, Lundén Architecture ja Renell Käppi Arkkitehdit. Kaupungin edustajana hankkeessa toimii Turun teknologia- ja tiedepuisto Oy. Allianssissa työskentelee noin 300 henkilöä noin 100 yrityksestä.
Tilaa Tiedepuiston ajankohtaiset tiedotteet täältä
Työmaan edistymistä voit seurata työmaakamerasta
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Marjo Mäkipää, Viestintäjohtaja, Turun teknologia- ja tiedepuisto Oy
Puh. 045 691 3881, marjo.makipaa@turku.fi